Missä ulkosuomalainen luuraa?

Kukaan ei tiedä Suomen ulkopuolella asuvien suomalaisten tarkkaa lukumäärää. Pelkästään ulkomailla asuvien Suomen kansalaisten laskeminen tuottaa vaikeuksia. Noin 250 000 täysi-ikäistä Suomen kansalaista on ilmoittanut maistraatille ulkomaille muutosta ja suurin piirtein yhtä monella on Suomen väestötietojärjestelmässä osoite ulkomailla. 

Ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset suurimpien asuinmaiden mukaan.

Ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset suurimpien asuinmaiden mukaan.

Varmaa on kuitenkin, että ulkosuomalaisten määrä ei ole vähenemään päin. Siihen vaikuttaa paitsi jatkuva muuttoliike Suomesta, myös vuonna 2003 voimaan tullut kansalaisuuslaki. Laki nimittäin takaa sen, että Suomen kansalainen voi pitää kansalaisuutensa vaikka ottaakin uuden kotimaansa kansalaisuuden. Näin ollen maailmalla syntyy koko ajan uusia Suomen kansalaisia, jotka eivät ehkä koskaan ole käyneet Suomessa ja joiden tietoja ei välttämättä löydy Suomen väestötietojärjestelmästä.

Jos puhutaan laajemmin kaikista syntyperäisistä suomalaisista, lukumäärä nousee huimasti.  Tällöin tulee myös eteen mielenkiintoinen pohdinta: kuka on suomalainen, kuka on ulkosuomalainen? Tämä on enemmän identiteetti- kuin tilastollinen kysymys ja luvut muuttuvat perustelluiksi arvailuiksi. Erilaiset tilastointitavat eri maissa vaikuttavat myös arviointiin. Pelkästään Ruotsissa arvellaan ruotsinsuomalaisten määrän olevan yli 600 000, kun huomioon otetaan henkilöiden isovanhempien suomalaisuus. Ja kun mukaan otetaan USA:n suomalaistaustaiset ja muiden maiden toisen ja kolmannen polven suomalaiset, lukumäärä nousee jo 1,3 miljoonaan. 

ulkosuomalaisia2

Suomen kansalaisia maanosittain.

Muuttoliike Suomesta on nykyään erilaista kuin ennen. Enää ei välttämättä muuteta paremman toimeentulon perässä ja jäädä loppuelämäksi vieraille maille. Nykyään lähdetään myös opintojen, seikkailun, eläkepäivien tai rakkauden perään. Tullaan vähän ajan päästä kotiin Suomeen ja lähdetään taas vähän ajan päästä uudestaan. Kausiluontoista muuttoa siis. Tai sitten lähdetään toiseen ja sieltä vielä kolmanteenkin maahan. Tätä suhteellisen uutta muuttoliikekäyttäytymistä kutsutaan ”circular migrationiksi” – suomeksi vaikka kiertomuutoksi. Tämä tuo haasteensa sekä tilastointiin, että identiteetin pohdintaan.

Ulkomailla asumiseen ei enää liity vastaavaa dramatiikkaa tai glamouria kuin menneinä vuosikymmeninä. Harvemmin myöskään saa syytöksiä maanpetturuudesta, jos kaukomaan kaipuu vetää perustamaan kotia ja hankkimaan elantoa muilla mailla. Päinvastoin: ulkomailla asuminen on luonnollinen ja tavallinen elämänvaihe hyvinkin erilaisilla suomalaisilla.  Internet, halvat lennot ja avoin maailma pitävät huolen siitä, etteivät siteet Suomeen katkea – ellei sitten niin itse halua.

Lue lisää:

Siirtolaisuusinstituutti

Väestörekisterikeskus

Advertisements
Kategoria(t): Ulkosuomalaisfaktaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s