Tänään 13.2. vietetään Unescon julistamaa maailman radiopäivää, World Radio Dayta. Sen tavoitteena on kertoa radion merkityksestä kaikkialla maailmassa ja edistää radionkuuntelun mahdollisuuksia. Myös ulkosuomalaisille omat suomenkieliset radio-ohjelmat ovat tärkeitä oman kulttuurin ja kielen säilyttäjiä, yhteisöllisyyden vahvistajia, tiedotusvälineitä ja viihdyttäjiä.
Suomessa ensimmäinen radio-ohjelma kuultiin syksyllä 1923, ja Yleisradio aloitti lähetyksensä 1926. Vanhan siirtolaisuuden maihin kuuluvassa Yhdysvalloissa ensimmäiset säännölliset suomenkieliset radio-ohjelmat aloitettiin jo vuonna 1937. Tänä päivänä ulkosuomalaisten omia radio-ohjelmia voi kuunnella Australiassa, Espanjassa, Kanadassa, Ruotsissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Suomenkielinen ohjelma lähetetään myös Vatikaanista.
Australiassa on neljä ulkosuomalaisten radio-ohjelmaa. Brisbanessa toimivat Finlandia Radio ja Brisbanen Suomiradio, entiseltä nimeltään 4EB. Townsvillessa, Queenslandissa ohjelmaa tarjoaa 4TTTT ja Canberrassa 2XX. Lisäksi Australian valtion omistama SBS lähettää Sydneystä käsin jokaisessa kaupungissa kuuluvaa suomenkielistä ohjelmaa tunnin verran kerran viikossa. SBS:n ohjelmaan sisältyy katsaus Suomen uutisista suoraan Helsingistä.
Espanjan Aurinkorannikon suomalaiset kuuntelevat Benalmádenassa toimitustaan pitävää Radio Finlandiaa. Lähetyksiä on kautta vuorokauden, ja ohjelmia voi kuunnella Internetissä. Lisäksi paikallisessa Costa del Sol TV:ssä lähetetään Radio Finlandian Viikkokatsaus, mikä sisältää Espanjan uutisia suomeksi sekä suomalaisen kulttuurin ja matkailukohteiden esittelyä espanjalaisille.
Kanadan Thunder Bayssa, Ontariossa toimivalla yliopistoradioasemalla LU Radio 102.7 FM:llä on viikoittainen kahden tunnin Ulkonainen-ohjelma. Ohjelma sisältää ajankohtaista asiaa, raportteja Suomesta ja musiikkia. Ohjelma on kuunneltavissa Internetissä.
Ruotsissa on useita suomenkielisiä radio-ohjelman tarjoajia ja lisäksi Ruotsin radion (Sveriges Radion) suomenkielinen SR Sisuradio -kanava. Paikallisia ohjelmantuottajia ovat Finnradio Skövdessä, Radio Sisusampo Boråsin alueella, Radio Suomi Rönningessä, Radio Usura Uumajassa, Souvarit Göteborgissa ja Finlandia Radio Södertäljessä.
Ruotsin radio perusti suomenkielisen toimituksen vuonna 1969. Suomenkielinen kanava P7 Finska aloitti toimintansa 1997 ja vaihtoi nimensä Sisuradioksi vuonna 2000. Sisuradion aluelähetykset käsittävät Etelä-Ruotsin, Smoolanti-Hallanti-Öölannin, Keski-Ruotsin, Länsi-Ruotsin. City Sisun, Meänraation ja Norlannin. Keskustoimitus on Tukholmassa, ja lisäksi toimittajia on lukuisilla paikkakunnilla kautta Ruotsin. Ohjelmaa on myös meänkielellä. Ohjelmat ovat kuunneltavissa Internetissä. Ruotsin televisiolla on lisäksi suomenkieliset uutiset, lastenohjelmia ja dokumentteja.
Saksassa toimii Frankfurtin paikallisradion Radio X:n yhteydessä suomalaisten oma SISU-Radio. Ohjelma sisältää suomalaista musiikkia tangoista rappiin ja suomalaisia kiinnostavia aiheita. SISU kuuluu Internetin kautta kaikkialla maailmassa
Vatikaanin radiossa lähetetään suomenkielistä ohjelmaa kahtena iltana viikossa. Roomaa ja sen lähialuetta lukuun ottamatta lähetyksiä voi kuunnella vain Internetissä.
Yhdysvalloissa Floridan suomalaisalueella Lake Worthin ja Lantanan alueella kuunnellaan Finnish Window -ohjelmaa kerran viikossa. Tunnin mittainen ohjelma sisältää paikallisuutisia, tietoja paikallisista tapahtumista sekä tietenkin suomalaista musiikkia. Ohjelmaa voi kuunnella myös Internetissä.
Suomi-Seura ry välittää vuosittain apurahoja ulkosuomalaisille tiedotusvälineille, myös radio-ohjelmille. Apurahaa käytetään muun muassa musiikin ja työvälineiden hankintaan.
Australia:
http://www.4eb.org.au/listen, http://www.4eb.org.au/ondemand
http://www.4eb.org.au/finnish
http://www.triplet.com.au/
http://www.2xxfm.org.au/.
http://www.sbs.com.au/yourlanguage/finnish/audiohighlights
Espanja:
http://www.radiofinlandia.net
http://gruportb.es/
Kanada:
http://luradio.ca/wp/wp-content/themes/luradio/stream.php
Ruotsi:
http://www.finlandiaseura.com
http://www.sisusampo.se/
http://www.souvarit.se/Radio.htm
http://www.finlandiaseura.com/radio/live/
http://sverigesradio.se/sisuradio/
Saksa:
http://www.radiox.de/livestream.html
Vatikaani:
Yhdysvallat:
http://www.usasuomeksi.com/radio/