Hyvää kansainvälistä kirjan ja tekijänoikeuksien päivää! Tänä vuonna tänä samaisena päivänä vietetään Suomessa myös Kirjan ja ruusun päivää. Me Suomi-Seurassa rakastamme kirjoja ja haluamme jakaa suomalaisen kirjallisuuden ilosanomaa myös maailmalla oleville suomalaisille ulkosuomalaisjärjestöjen kautta. Suomi-Seura on jo 1970-luvulta lähtien lahjoittanut järjestöjäsenilleen vuosittain 20 kirjaa. Pyrimme pitämään kirjavalikoimamme tasokkaana ja suomalaisena. Joukossa on romaaneja, tietokirjoja, lasten kirjoja ja äänikirjoja.
Kevät 2014 on tuonut tullessaan joitakin muutoksia lahjoituskirjojen suhteen. Aiemmin kirja-asioita hoidellut toimistosihteerimme Päivi Kukkakorpi on siirtynyt hoitamaan jäsensihteerin tehtäviä ja lahjoituskirjat hoidetaan tällä hetkellä Suomi-Seuran neuvonnassa. Kirjahyllyt ovat muuttaneet neuvontaosaston huoneisiin ja ne pursuavat hyvää lukemista sekä aikuisille että lapsille.
Toivomme, että mahdollisimman moni yhdistys voi hakea lahjoituskirjansa toimistoltamme, sillä postituskulut ovat varsin suuret. Tarvittaessa kuitenkin mielellämme lähetämme kirjat postitse.
Tervetuloa valitsemaan mieleisiä kirjoja yhdistyksenne kirjastoon!