Korkeakoulujen yhteishakuu uudistuu!

2013-08-29-211Vaikka kesä on juuri alkanut, opintoja miettivän on syytä suunnata ajatuksia jo tulevaan syksyyn. Nimittäin Suomessa käynnistyy korkeakoulujen yhteishaku 8.9.2014. Hakuaika päättyy 22.9.2014 klo 15.00 Suomen aikaa.

Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haetaan jatkossa samassa valtakunnallisessa yhteishaussa, yhdellä lomakkeella uuden sähköisen Opintopolku-hakujärjestelmän kautta. Korkeakoulujen yhteishaku toteutetaan kaksi kertaa vuodessa; keväällä ja syksyllä.  Syksyn yhteishaku tulee olemaan kevään yhteishakua pienimuotoisempi ja tarjolla on vähemmän korkeakoulujen aloituspaikkoja.

Ammattikorkeakoulut eivät enää järjestä erillisiä yhteishakuja esimerkiksi vieraskieliseen koulutuksen, vaan tutkintoon johtavasta koulutuksesta suurin osa on mukana samassa yhteishaussa.

Yliopistot voivat jatkossakin käyttää erillisiä haku- ja valintajärjestelmiä esim. 2013-08-30-212kansainvälisten opiskelijoiden valinnoissa, maisteriohjelmavalinnoissa (jotka on tarkoitettu alemman korkeakoulututkinnon suorittaneille)  ja avoimen yliopiston opintojen perusteella hakevien valinnoissa. Tällöin kukin yliopisto määrittelee itsenäisesti hakukelpoisuuden ja opiskelijavalintojen aikataulun. Tarkempia tietoja erillisvalinnoista voi kysyä yliopistojen hakijapalveluista

Mutta takaisin yhteishakuun ja siihen, mikä siinä muuttuu:

– Hakijan on nyt mietittävä jo hakuvaiheessa mitä hän todella haluaa opiskella. Yhteyshaussa voi hakea kuutta opiskelupaikkaa  ja ne on laitettava paremmuusjärjestykseen.

– Valintavaiheessa hakijalle tarjotaan yhtä opiskelupaikkaa: sitä korkeinta mahdollista koulutusta, johon valintapisteet riittävät. Tähän saakkahan yhteishaussa haettujen opiskelupaikkojen hakujärjestyksellä ei ole ollut merkitystä, sillä hakija on voinut tulla hyväksytyksi useaan koulutukseen, joista hän on voinut valita haluamansa.

– Korkeakoulujen kevään yhteishakussa tulee olemaan kaksi hakuaikaa. Tammikuussa haussa ovat ammattikorkeakoulujen vieraskieliset koulutukset ja osa taideopinnoista. Maalis-huutikuussa haetaan muihin tutkintoon johtaviin koulutuksiin. Vaikka kevään yhteishaussa on kaksi hakuaikaa, kuuluvat ne samaan yhteishakuun. Eli jos hakija hakee tammikuussa neljään vieraskieliseen koulutuspaikkaan, voi hän maaliskuussa hakea korkeintaan kahteen opiskelupaikkaan.

– Korkeakoulut voivat varata osan aloituspaikoista ensikertalaisille. Hakija on ensikertalainen, jos hän ei Suomessa ole suorittanut korkeakoulututkintoa tai hänellä ei ole aikaisemmin ollut opiskelupaikkaa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Opiskelija, joka syksyllä 2014 tai tämän jälkeen on vastaanottanut opiskelupaikan ei pääse enää esikertalaiskiintiöön, vaikka hän luopuisi opiskelupaikasta myöhemmin. Korkeakoulut saavat itse päättää ottavatko he ensikertalaiskiintiöt käyttöön ja kuinka paljon ne varaavat aloituspaikkoja ensikertalaisille.

Näillä näkymin ensikertalaiskiintiöitä ei oteta käyttöön vieraskielisessä koulutuksessa. Tämä siksi, että kiintiöt asettaisivat kansainväliset ja suomalaiset hakijat epätasa-arvoiseen asemaan, koska ulkomailla jo vastaanotetuista korkeakoulupaikoista on mahdotonta saada kattavaa tietoa.

Kaikkea yhteishaussa olevaa koulutusta koskevat yhtenevät yhteishaun säännöt, aikataulut ja periaatteet. Mutta korkeakoulut päättävät jatkossakin itsenäisesti opiskelijavalinnan perusteista ja opiskelijaksi ottamisesta.

Korkeakoulujen koulutusvaihtoehdoista kannattaa ottaa perusteellisesti selvää. Tietoa löytyy ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kotisivuilta. Hakijan kannattaa olla yhteydessä myös ensimmäisenä hakutoiveenaan olevaan ammattikorkeakoulun / yliopiston hakutoimistoon. Suomessa koulutuspaikoista on kova kilpailu, joten pääsy- ja soveltuvuuskokeisiin kannattaa valmistautua huolella.

Opintopolku-portaaliin kootaan tietoa kaikesta Suomessa annettavasta koulutuksesta.
Opintopolun kautta haetaan lukiokoulutukseen ja ammatillisen perustutkintoon
johtavaan koulutukseen, yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin ja ammatillisiin opettajakorkeakouluihin. Näiden lisäksi Opintopolun kautta järjestetään haku kansanopistoihin ja muihin vapaan sivistystyön koulutuksiin.

http://www.opintopolku.fi (suomeksi)
http://www.studieinfo.fi (ruotsiksi)
http://www.studyinfo.fi (englanniksi, huomaa että sivusto on tiedoiltaan paljon suppeampi kuin suomen ja ruotsin kieliset sivut)

 

Tietoja Liisa Oinonen

Intensiivisen suomen kielen kurssin koordinaattori, neuvoja. Töissä Suomi-Seurassa vuodesta 1998 lähtien.
Kategoria(t): Ajankohtaista, opiskelu Suomessa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s