Menetetty kansalaisuus: miten tässä näin pääsi käymään?

pinssit_1

Kaksoiskansalaisuuden hyväksyminen on Suomessa suhteellisen uusi ilmiö. Toki on koko itsenäisyyden aikana ollut Suomen kansalaisia, joilla on ollut myös jonkun muun valtion kansalaisuus koska he ovat saaneet kansalaisuutensa syntymän perusteella ja automaattisesti kahdelta maalta. Nämä ovat kuitenkin Suomen valtion näkökulmasta olleet  poikkeuksia pääsäännöstä.

Vuoteen 2003 saakka, eri voimassaolevien lakien seurauksena, Suomen kansalainen menetti kansalaisuutensa, jos hän 1) haki jonkun toisen maan kansalaisuutta, 2) otti vastaan toisen maan kansalaisuuden, vaikka ei aktiivisesti ollut hakenutkaan esimerkiksi avioliiton kautta, tai 3) meni vieraan valtion palvelukseen. Syntymän tai muun vastaavan kautta hankittu kaksoiskansalaisuus on voitu hyväksyä niin kauan kuin henkilö asui Suomessa, mutta jos henkilö muutti pois Suomesta, hän saattoi menettää Suomen kansalaisuutensa.

Vuonna 2003 monikansalaisuus hyväksyttiin: laki muutettiin niin, että Suomen kansalainen ei enää menettänyt kansalaisuuttaan, jos hän haki tai oli saanut toisen maan kansalaisuuden. Toki Suomen kansalaisuuden voi edelleen menettää. Isyyden kumoamisen tai väärien tietojen antamisen johdosta menetetty kansalaisuus voi olla marginaali-ilmiö, mutta ulkomailla asuvien nuorten kohdalla tämä on täysin mahdollista.

Suomen kansalainen, jolla on myös jonkin vieraan valtion kansalaisuus, säilyttää Suomen kansalaisuuden 22-ikävuoden jälkeen vain, jos hänellä on riittävä yhteys Suomeen. Suomessa vakituisesti asuvilla 22-vuotiailla kaksoiskansalaisilla katsotaan automaattisesti olevan tämä ”riittävä yhteys” eivätkä he siis menetä kansalaisuutta. Samoin jos on asunut toisessa Pohjoismaassa yhteensä vähintään seitsemän vuotta ennen kuin on täyttänyt 22 vuotta. Jos nämä kaksi ehtoa eivät täyty, on henkilön, sen jälkeen kun hän on täyttänyt 18 vuotta, mutta ennen kuin on täyttänyt 22 vuotta, tehtävä jokin seuraavista aktiivisista toimenpiteistä osoittaakseen riittävän yhteyden Suomeen:

a) ilmoitettava kirjallisesti Suomen suurlähetystöön tai maistraatille haluavansa säilyttää Suomen kansalaisuuden (ilmoitus on vapaamuotoinen, mutta se tulee tehdä kirjallisena) tai
b) haettava ja saatava Suomen passi tai
c) suoritettava Suomessa varusmies- tai siviilipalvelus.

Maahanmuuttovirasto ilmoittaa kansalaisuuden menettämisuhasta ja lähettää kirjalliset ohjeet kansalaisuuden säilyttämisestä sellaisille Suomen kansalaisille, joilla on ollut kotikunta Suomessa alle seitsemän vuotta, siis myös niille, jotka eivät koskaan ole asuneet Suomessa. Kirje lähetetään vuosittain kyseisenä vuonna 18 vuotta täyttäville ulkomailla asuville Suomen kansalaisille, joiden osoite löytyy Suomen väestötietojärjestelmästä. Tässä on siis taas äärimmäisen tärkeä syy pitää henkilötiedot Suomen väestötietorekisterissä ajan tasalla!

Jos henkilö on menettänyt Suomen kansalaisuuden 22-vuotiaana, koska hänellä ei ole ollut riittävää yhteyttä Suomeen, tai hän on jäättänyt muut vaadittavat toimeenpiteet tekemättä, voi hän kuitenkin saada kansalaisuuden takaisin ilmoituksesta. Tämä mahdollisuus koskee vuoden 2011 lainmuutoksen jälkeen kaikkia entisiä Suomen kansalaisia – myös ulkomailla asuvia – huolimatta siitä milloin kansalaisuus on menetetty. Ainoana poikkeuksena ovat ne, jotka ovat menettäneet kansalaisuuden isyyden kumoamisen tai väärien tietojen perusteella. He eivät voi hakea kansalaisuutta takaisin ilmoitusmenettelyllä.

Ilmoitus tehdään Maahanmuuttoviraston lomakkeella KAN_7, jonka saa Maahanmuuttovirastosta, poliisilta Suomessa tai Suomen edustustosta ulkomailla.  Lomake löytyy myös Internetissä. Ilmoituksen käsittelystä peritään käsittelymaksu.

 

Lue lisää:

Kansalaisuuslaki
Maahanmuuttovirasto
Suomen edustustot ulkomailla

Suomi-Seuran neuvontapalvelu neuvoo osoitteessa:  info@suomi-seura.fi

Kategoria(t): henkilötietojen päivitysvelvoite, Kansalaisuus, Ulkosuomalaisfaktaa, ulkosuomalaislapset ja -nuoret Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s