Suomen koululaiset ovat jälleen palanneet kesälomiltaan opiskelujen pariin. Koulut alkavat eri puolilla maata hiukan eri aikaan, joten ensimmäiset koululaiset kansoittivat koulujen pihat jo viime viikon helteissä, kun taas esim. Helsingissä aloitettiin koulutyö tiistaina 12.8. Sääkin on pikkuhiljaa sopeutunut loman loppumiseen ja lämpötilat ovat pääkaupunkiseudun koulupäivinä pysyneet maltillisina.
Vaikka Suomi tunnetaan tällä hetkellä maailmalla eräänlaisena koulutuksen mallimaana, ei kouluja koskeva uutisointi näinä päivinä ole pelkästään positiivista. Tiukka taloustilanne näkyy myös koulutuksen saralla: kunnat joutuvat säästämään koulutusmenoissa ja tämä johtaa pahimmillaan esim. opettajien lomautuksiin.
Helsingissä monessa koulussa aloitettiin uusi lukuvuosi epävarmoissa ja hämmentyneissä tunnelmissa. Kaupungin säästökuuri rokottaa ankarasti myös opetusalaa ja useita kouluja on lakkautusuhan alla. Keväällä käytiin monessa kaupunginosassa tiukkaa taistelua oman lähikoulun puolesta ja prosessi jatkuu edelleen.
Tämän lukuvuoden alussa haluammekin toivottaa -ei pelkästään hyvää kouluvuotta koululaisille, opiskelijoille ja koulujen henkilökunnalle- vaan myös kaukonäköistä viisautta kuntien virkamiehille ja poliittisille päättäjille. Lähikoulu ja oma opettaja ovat pienelle oppilaalle tärkeitä ja turvallisuutta tuovia asioita, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.