Ajankohtaista

Kesäkuu 2014

 

image (3)Bonita Pietila on Vuoden ulkosuomalainen 2014

Ulkosuomalaisten etu- ja asiantuntijajärjestö Suomi-Seura ry on valinnut tuottaja – roolittaja Bonita Pietilan Vuoden ulkosuomalaiseksi 2014. Seura palkitsi Bonita Pietilan hänen merkittävästä urastaan tuottajana ja roolittajana Los Angelesin televisio- ja elokuvamaailmassa. Pietila tunnetaan erityisesti Simpsonit-televisiosarjan tuottajana ja roolittajana.
Bonita Pietilan isovanhemmat ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin Teuvalta. Pietila syntyi ja varttui Gwinnissä Michiganin yläniemimaalla hyvin suomalaisissa olosuhteissa. Opiskeluvuosien jälkeen Pietila muutti Los Angelesiin. Hän toimi ensin agenttina ja roolittajana (Casting Directorina) elokuvissa ja työskenteli myöhemmin Tracy Ullman Showssa. Hänet tunnetaan erityisesti urastaan Simpsonit-sarjan tuottajana ja roolittajana. Pietila on ollut sarjan teossa mukana aivan alkuhetkistä, sillä hän tunsi sarjan luojan Matt Groeningin Tracy Ullman Showsta, ja Groening pyysi Pietilaa valitsemaan näyttelijät jo Simpsonien minuutin mittaiseen pilottijaksoon. Pietila on tuonut sarjaan Suomeen liittyviä yksityiskohtia, mm. saamelaisasuissa tanssivia Suomen edustajia ja esimerkiksi Paavo Nurmi on mainittu yhdessä jaksossa. Bonita Pietila on palkittu Emmy-palkinnolla vuosina 1998, 2000 ja 2001. Emmy-palkintoehdokkaana hän oli vuosina 1999 ja 2002.

Vuoden ulkosuomalainen -tunnustus luovutettiin Bonita Pietilalle 21. toukokuuta 2014 Helsingissä. Tunnustuksen luovutti Suomi-Seura ry:n puheenjohtaja Jarmo Virmavirta. Tilaisuus järjestettiin ulkoasiainministeriön Engel-salissa yhteistyössä ulkoasiainministeriön kanssa.

Vuoden ulkosuomalaiseksi on vuodesta 1993 lähtien valittu ulkomailla asuva suomalainen tai suomalaisen siirtolaisen jälkeläinen, joka on menestynyt erityisen hyvin omalla alallaan, vaalinut suomalaista kulttuuri-perintöä ja mahdollisesti myös edistänyt Suomen ja uuden kotimaansa välistä kulttuurivaihtoa, kauppaa tai muuta yhteistyötä.

 

Finland_passportUlkomailla haettujen passien hinnat nousivat

Ulkomailla haetun tavallisen passin hinta nousi 1.6. alkaen 120 eurosta 140 euroon. Myös muiden passien hinnat nousevat.  Suomessa tavallinen passi maksaa 48 euroa.
Hinnan nousun syyksi ulkoasiainministeriö ilmoittaa, että passin valmistus- ja myöntämiskustannukset ovat ulkomailla jatkuvasti nousseet. Passin hinta on omakustannushinta, ja ennen nostoa passin hinta kattoi noin 70 % passin kustannuksista.

Ulkosuomalaisetkin voivat anoa passia Suomesta miltä tahansa poliisiasemalta. Monessa poliisipalvelupisteessä on otettu käyttöön ajanvarausjärjestelmä. Kesällä palvelupisteissä saattaa olla ruuhkaa.

Passien hinnat 1.6.2014 alkaen
Passinhakuohjeet

 

Ulkoasiainministeriölle uusi konsulipalvelulaki

Ulkoasiainministeriö suunnittelee muutoksia konsulipalvelulakiin. Esityksen lausuntokierros on jo päättynyt mutta voit käydä lukemassa esityksen ulkosuomalaisparlamentin sivujen kautta. Samalla sivulla voit myös lukea ulkosuomalaisparlamentin ja Suomi-Seura ry:n lausunnon esityksestä. Laki on tarkoitus tuoda eduskunnan käsiteltäväksi alkusyksyllä 2014.

 


usp logo170107Ulkosuomalaisparlamentti hakee uutta parlamenttisihteeriä

Nykyisen toimenhaltijan siirtyessä ulkomaille haemme palvelukseemme ulkosuomalaisparlamentin sihteeriä. USP:n sihteerin tehtäviin kuuluu seurantaa, raportointia, toimintasuositusten ja lausuntojen antamista, yhteydenpitoa USP:n elimiin ja yhteistyötahoihin, sekä kokous- ja konferenssivalmisteluja.

USP:n sihteeriltä edellytetään akateemista loppututkintoa, hyvää suomen, ruotsin ja englannin kielen taitoa, oma-aloitteisuutta, dynaamisuutta, asiakaspalveluhenkisyyttä ja joustavuutta. Ulkosuomalaisuuden, valtionhallinnon tai järjestöelämän tuntemus on eduksi.
Hakemukset palkkatoivomuksineen 13.6. mennessä osoitteeseen Suomi-Seura ry, Mariankatu 8, 00170 Helsinki tai sähköpostitse tina.nordqvist@suomi-seura.fi . Kirjekuoreen merkintä / sähköpostin otsikoksi ”Parlamenttisihteeri”

 

usp pmryhma 032014USP:n puhemiehistön kevätkokouksen pöytäkirja Internetissä

Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistö piti kevätkokouksensa 8. – 9.5.2014. Kokouksen pöytäkirja on luettavissa ulkosuomalaisparlamentin kotisivulla.
 

jasenkysely_2014Osallistu ulkosuomalaisparlamentin järjestökyselyyn juhannukseen mennessä

Ulkosuomalaisparlamentti kerää jäsenjärjestöjensä mielipiteet yhteen ensimmäistä kertaa kymmenen vuoden jälkeen jäsenjärjestökyselyn avulla. Kyselyyn voivat vastata kaikki, joilla on järjestönsä puolesta kokemusta USP:n työstä, jotka ovat osallistuneet parlamentti-istuntoon tai muuten vain ovat kiinnostuneita ulkosuomalaisten etujen ajamisesta sekä Suomessa että nykyisessä kotimaassaan.

Anna siis hetki ajastasi, vastaa kyselyyn ja auta meitä auttamaan ulkosuomalaisia tulevaisuudessakin. Kyselyyn voit osallistua juhannukseen 2014 asti.
Käsittelemme kaikki vastaukset luottamuksellisesti. Kaikki palaute on tervetullutta!
Kyselyyn pääset USP:n kotisivujen kautta.

Jos mieluimmin vastaat englanniksi tai ruotsiksi, pääset kyselyn kieliversioihin USP:n kotisivujen kautta.
English FEP Survey page
Den svenskspråkiga UFP enkäten

 

Sähköinen hakemus tai ilmoitus Maahanmuuttovirastoon on paperista edullisempi

Maahanmuuttoviraston käsittelymaksut ovat muuttuneet. Sähköisesti jätetyt hakemukset ovat nyt edullisempia kuin perinteiset paperihakemukset.

Uudet käsittelymaksut vastaavat aiempaa paremmin hakemusten käsittelystä aiheutuvia kustannuksia. Sähköinen hakeminen nopeuttaa hakemuksen käsittelyä, sillä sähköiset hakemukset siirtyvät verkossa suoraan Maahanmuuttovirastoon, eikä hakemuksia ja liitteitä tarvitse lähettää kirjeitse. Sähköinen asiointi helpottaa myös asiakirjojen arkistointia.
Oleskelulupahakemukset:
Ensimmäisen oleskeluluvan hakemuksen käsittelymaksu nousi 425 eurosta 455 euroon. Sähköisesti jätetty hakemus maksaa 425 euroa.
Työntekijän ensimmäisen oleskeluluvan käsittelymaksu nousi 500 eurosta 540 euroon, mutta sähköisesti jätetyn hakemuksen käsittelymaksu laskee 450 euroon.
Opiskelijan ensimmäisen oleskeluluvan käsittelymaksu nousi 300 eurosta 330 euroon. Sähköisesti jätetty hakemus maksaa 300 euroa.
Alaikäisen hakijan ensimmäisen oleskeluluvan käsittelymaksu nousi 200 eurosta 230 euroon. Sähköisesti jätetty hakemus maksaa 200 euroa.
Kansalaisuushakemukset ja -ilmoitukset:
Suomen kansalaisuuden saamista tai siitä vapautumista koskevan hakemuksen käsittelymaksu laski 440 eurosta 400 euroon. Jos hakemus jätetään sähköisesti, käsittelymaksu on 350 euroa.
Kansalaisuusilmoituksen käsittelymaksu nousi 240 eurosta 320 euroon. Sähköisesti jätetyn kansalaisuusilmoituksen käsittelymaksu on edelleen 240 euroa. Alaikäisen hakijan kansalaisuusilmoitus maksaa 100 euroa. Sähköisesti jätetyn hakemuksen käsittelymaksu laski 80 euroon.

 

Senioripaluumuuttajan opas on päivitetty

opas 2014Suomi-Seura ry:n kokoama Senioripaluumuuttajan opas 2014 on luettavissa Suomi-Seuran seniorineuvonnan sivuilla.

Oppaassa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita: Suomen eläkkeiden hakeminen, eläkkeiden maksattaminen Suomeen, rekisteröityminen Suomessa asuvaksi, sairausvakuutus ja terveydenhuolto, verotus, eläkeläisten tuet ja etuudet ja muuttotavaroiden tuonti Suomeen sekä asunnon hakeminen Suomesta. Oppaan loppuun on koottu seniori-ikäisen paluumuuttajan muistilista kaikista niistä asioista, jotka on hyvä hoitaa ennen muuttoa nykyisestä asuinmaasta sekä niistä asioista, jotka on hoidettava Suomeen muutettua.

Paperisen Senioripaluumuuttajan oppaan saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@suomi-seura.fi tai soittamalla puhelinnumeroomme +358 (0)9 684 1210.

 

suomikoulukirjoja_2014_1Lahjakirjoja Suomi-kouluille

Olemme hankkineet kaikille Suomi-kouluille uudenvuodenlahjaksi kaksi kirjaa: Kirsti Mäen Topeliuksen lukemisia lapsille sekä Jukka Itkosen Astronautin rusinapulla. Molemmat kirjat ovat ilmestyneet vuonna 2013.

Kirjalahja annetaan kaikille Suomi-kouluille riippumatta siitä, onko koulu Suomi-Seuran jäsen. Kirjat eivät vähennä Suomi-Seuran jäsenjärjestön vuotuista 20 lahjoituskirjan määrää.

Kirjat voi ottaa mukaansa esimerkiksi muita lahjoituskirjoja hakiessaan. Jaamme näitä kirjoja myös elokuun koulutuspäivillä Helsingissä. Mikäli koululla ei ole edustajaa koulutuspäivillä tai koulun edustaja ei voi hakea kirjoja Suomi-Seuran toimistosta, voimme myös postittaa nämä kirjat. Lisätietoja: Maarit Hyvärinen, maarit.hyvarinen@suomi-seura.fi  +358-(0)9 684 121 38.

 

pilarit

Suomi-Seuran infopäivät 2014

Paluumuuttajan infopäivä järjestetään perjantaina 15.8.2014 kello 10 – 14.
Hinta: Suomi-Seuran jäsenille maksuton, muille 30 euroa.

Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä järjestetään perjantaina 26.9.2014 kello 10 – 14. Hinta: Suomi-Seuran jäsenille 50 e, muille 70 e, sis. aamupalan, tietoiskut ja Eläkepäiviksi ulkomaille -oppaan

Infopäivät järjestetään Suomi-Seura ry:n tiloissa Helsingissä (Mariankatu 8, 3. krs). Ota yhteyttä neuvontapalveluumme puhelimitse, sähköpostilla tai kirjeitse. Olet tervetullut myös toimistoomme, jossa voit samalla tutustua erilaisiin muuttajan oppaisiin ja infomateriaaleihin.

SuomenSilta2013Suomen Sillasta jälleen kaksi nettilehteä tänä vuonna

Suomi-Seura ry:n jäsenlehti Suomen Silta ilmestyy tänä vuonna kuusi kertaa, joista neljä perinteisenä paperilehtenä ja kaksi sähköisenä näköislehtenä. Se on Suomen laajalevikkisin Suomesta ulkomaille muuttaneiden, sinne työn tai opiskelun takia muuttoa suunnittelevien ja sieltä Suomeen palanneiden suomalaisten oma aikakauslehti. Nettilehdet ilmestyvät  maaliskuussa (2/2014) ja kesäkuussa  (4/2014) ja ne ovat luettavissa Suomi-Seuran kotivuilla.

Lisätietoa lehdestä ja siinä ilmoittamisesta Suomi-Seuran kotisivulla.  Samalla sivulla näkyy ilmaiseksi kaksi viime vuoden nettilehteä.

 

Lahjoituskirjojen anomuslomake lähetetään pyynnöstä

kirjoja_2Suomi-Seura ry lahjoittaa kullekin jäsenenään olevalle ulkosuomalaisjärjestölle 20 suomalaista kirjaa vuodessa. Ehtona on jäsenmaksun maksamisen lisäksi se, että järjestöllä on kirjasto, josta järjestön jäsenet voivat lainata kirjoja.

Lahjoituskirjavalikoimissamme on monenlaista luettavaa niin aikuisille kuin lapsille.

Lähetämme anomuslomakkeen kirjatilausta varten pyynnöstänne teille joko postitse, sähköpostilla tai faksaamalla. Muistakaa merkitä lomakkeeseen kirjoja koskevat toiveenne.

Entiseen tapaan toivomme, että joku edustajanne hakisi kirjat toimistostamme Suomessa käydessään, koska kirjojen lähettäminen maailmalle on erittäin kallista. Näin voimme käyttää säästyneet rahat uusien kirjojen hankintaan. Mikäli nouto ei ole mahdollista, postitamme kirjat.

 

Henkilökohtaisen jäsenmaksun voi nyt maksaa kotisivullamme

Henkilökohtaiseksi jäseneksemme liittyminen ja jäsenmaksusi maksaminen pankki- tai luottokortilla (Visa, Eurocard, MasterCard) onnistuu nyt Internet-sivuillamme. Tästä pääset liittymissivulle.
Jos olet jo jäsen, mainitse ”lisätietoja”-kohdassa jäsennumerosi.

Muistathan, että Suomi-Seura ry:n jäsenenä olevien yhdistysten ja järjestöjen jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäseniä. Jäsenetumme saadakseen henkilön on oltava henkilökohtaisesti jäsenemme.

Vuonna 2014 pääjäsenen jäsenmaksu on 28 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 14 euroa. Jäsenmaksullasi saat Suomen Silta -lehden, palvelumme ja muita jäsenetuja.

Suomi-Seuran jäsenmaksun voi maksaa myös eri maissa asuville edustajillemme.  Valuuttamääräisen jäsenmaksun suuruuden saat selville ottamalla yhteyttä joko edustajaamme a.o. maassa tai Suomi-Seurasta jäsensihteeri Päivi Kukkakorpeen (paivi.kukkakorpi@suomi-seura.fi). Paikallisten edustajien yhteystiedot löytyvät myös Suomi-Seuran kotisivulta.

Järjestöjen jäsenmaksut:
Suomi-Seuran jäsenenä olevien järjestöjen jäsenmaksut ovat vuonna 2014:
alle  100 jäsentä                   90 euroa
100-499 jäsentä                  150 euroa
500-999 jäsentä                  300 euroa
yli 1 000 jäsentä                 450 euroa

Jäseninä olevat järjestöt, joilla on kirjasto, saavat vuodessa 20 lahjoituskirjaa Suomi-Seurasta. Toistaiseksi järjestöt eivät valitettavasti voi maksaa jäsenmaksuaan kotisivumme kautta.

Muista päivittää yhteystietosi Suomi-Seuraan!

Meille on tärkeää saada erityisesti jäsentemme sähköpostiosoitteet ajantasalle rekisteriimme, jotta voimme jatkossa tiedottaa entistä tehokkaammin ja nopeammin ajankohtaisista Suomi-Seuraa koskevista asioista ja uutisista, esimerkiksi Suomen Sillan nettilehden ilmestymisestä ja koulutustapahtumista. Sekä henkilöjäsenet että järjestöjäsenet voivat käyttää alla olevaa lomaketta yhteystietojensa päivittämiseen.

Sutinat on myös Internetissä

Sutinat-tiedotteemme on nykyisin luettavissa Suomi-Seura ry:n Internet-sivulla muutama päivä julkaisemisen jälkeen. Jos esimerkiksi kadotat sähköpostissa saamasi Sutinat, voit siis käydä lukemassa sen ja aiemmatkin Sutinat kotisivultamme.

Aurinkoista kesää!

mansikan_kukat

toivoo

Suomi-Seura ry

 
 
 
Tämä ajankohtaista -palsta on koottu Suomi-Seuran sähköisestä uutiskirjeestä, Sutinoista. Suomi-Seuran kotisivulla voit lukea Sutinoita kokonaisuudessaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s