Kirjoittajan arkistot: Hanne Selin
”The Finnish Baby Box”
Suomeen on perustettu yritys, joka kokoaa suomalaista Kelan jakamaa äitiyspakkausta vastaavia tuotepakkauksia myytäväksi myös ulkomaille.
Tahdon…..
Häitä on perinteisesti vietetty kesäisin. 60- ja -70-luvuilla juhannus oli suosituin hääpäivä mutta nykyään juhannus mielletään enemminkin lomailuviikonlopuksi kuin perhejuhlien ajankohdaksi. Muuten kesäkuun alusta elokuun loppuun eletään vieläkin hääsesongin huippukautta.
Muutto mökille
Metsäntutkimuslaitoksen tekemän tutkimuksen (Asumisen tulevaisuus) mukaan noin yksi prosentti suomalaisista eli noin 50 000 suomalaista haluaisi muuttaa pysyvästi asumaan vapaa-ajan asuntoonsa, eli siirtää kirjansa kuntaan, jossa vapaa-ajan asunto sijaitsee. Kuitenkin vain muutama sata toteuttaa haaveensa. Suurin syy siihen, että haave … Lue loppuun
Matkalle vakuutus
Kesä tuo taas matkaajat ja kotiinpalaajat Pohjolaan. Jos suunnitelmiin kuuuluu huoleton loman vietto, kannattaa muistaa, että matkavakuutus on erittäin tärkeä osa matkanjärjestelyä. Tämä pätee myös vaikka matka suuntautuisikin ”kotiin”, vanhaan ja tuttuun Suomeen.
Suomi-Seuran lahjoituskirjat järjestöille
Hyvät Suomi-Seuran jäsenjärjestöt ja sellaisiksi mielivät! Nyt on oiva aika maksaa kuluvan vuoden jäsenmaksu ja tulla käymään toimistollamme valitsemaan lahjoituskirjoja. Suomi-Seura lahjoittaa nimittäin joka vuosi jokaiselle ulkomailla toimivalle jäsenjärjestölleen kaksikymmentä suomalaista suomen- tai ruotsinkielistä kirjaa. Ehtoina on, että jäsenmaksu on … Lue loppuun
Eläkepäiviksi ulkomaille
Perjantaisena pakkaspäivänä (-18°) kokoontui kymmenkunta eläkepäiviensä ulkomailla viettämistä suunnittelevaa suomalaista perinteiseen Suomi-Seura ry:n järjestämään infopäivään.
Muuttoauton tuonti Suomeen
Kun muuttokuorma lähtee kohti Suomea, suurin muutettava tavara on usein auto. Auton tuomisessa on erikoissäädöksiä ja kiemuroita joten asia luonnollisesti puhuttaa paluumuuttajia. Tässä jutussa kerromme lyhyesti siitä, miten auto muuttaa mukana Suomeen.
Hoitoa yli rajojen
Laki rajat ylittävästä potilasdirektiivistä annettiin 9.3.2011 ja se astuu voimaan 1.1.2014 kaikissa EU:n jäsenmaissa. EU-potilasdirektiivin mukaan jäsenmaiden välillä liikkuvat henkilöt voivat hakeutua sairaudenhoitoon haluamaansa jäsenmaahan. Henkilö voi sen jälkeen saada kotimaastaan korvausta hoitokustannuksista samoin kuin jos hoito olisi annettu siellä.
Ulkosuomalaisen Yleisradio
Maailmalla vietetään tänään YK:n kansainvälistä televisiopäivää. Me kaikki 18 vuotta täyttäneet sekä Suomessa vakituisesti että ulkomailla asuvat, joilla on verotuloja Suomessa, olemme totutelleet nyt noin vuoden verran Yle-veroon. Vuoden 2012 loppuun saakka perittiin television katselemisesta ns. tv-lupamaksua. Viestintäviraston seurannan mukaan noin 30%:sta … Lue loppuun
EU:n uusi perintöasetus
Perintökäytäntöihin on tulossa EU:n uuden perintöasetuksen myötä tärkeitä uudistuksia, jotka koskevat erityisesti ulkosuomalaisia. Asetusta aletaan soveltaa Euroopan Unionin alueella elokuussa 2015. Asetuksesta ei luonnollisesti ole vielä paljon yksityiskohtaista tietoa saatavilla ja vielä ei yksityiskohtainen soveltaminenkaan ole ihan selvää. Tästä huolimatta … Lue loppuun