Matkalle vakuutus

lentokentta_8 Kesä tuo taas matkaajat ja kotiinpalaajat Pohjolaan. Jos suunnitelmiin kuuuluu huoleton loman vietto, kannattaa muistaa, että matkavakuutus on erittäin tärkeä osa matkanjärjestelyä. Tämä pätee myös vaikka matka suuntautuisikin ”kotiin”, vanhaan ja tuttuun Suomeen.

Ulkosuomalaisnäkökulmasta matkavakuutusta hankkivien keskuudessa on kaksi erityisryhmää:
1. Pitkiä aikoja ulkomailla viettävät, mutta Suomessa kuitenkin kirjoilla olevat ja
2. Ulkosuomalaiset, jotka asuvat vakituisesti ulkomailla, mutta tulevat Suomeen kesäksi.

Matka- ja muut vakuutukset

Matkavakuutuksen Suomesta saa vain Suomessa vakinaisesti asuva Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluva henkilö (henkilö, jolla on voimassa oleva Kela-kortti). Suomalaiset matkavakuutukset ovat joko jatkuvia tai määräaikaisia. Vakuutus sisältää matkustajavakuutuksen ja/tai matkatavaravakuutuksen. Siihen sisältyy usein myös matkavastuuvakuutus ja joihinkin lisäksi matkaoikeusturvavakuutus.

Matkustajavakuutus korvaa matkustajan matkasairauden ja -tapaturman aiheuttamia kuluja. Vakuutus korvaa sairaankuljetuksen kotimaahan ja kotiinkuljetuksen kuolemantapauksessa tai hautauskulut ulkomailla. Se antaa turvaa myös matkan peruuntumisen tai keskeytymisen varalta. Jotkut vakuutukset korvaavat myös esim. matkalta tai jatkolennolta myöhästymisen aiheuttamia kuluja jos lento on myöhässä.

Henkilö, joka on kirjoilla Suomessa voi siis matkustaa ulkomailla oman suomalaisen matkavakuutuksensa turvassa. Kuitenkin kannattaa verrata eri yhtiöiden myöntämiä matkavakuutuksia. Vakuutuksissa on paljon eroja mm. voimassaoloalueissa ja ikärajoissa. Voimassaoloalue voi olla esim. Pohjoismaat tai vaikka koko maailma. Jotkut matkavakuutukset ovat voimassa myös Suomessa tehdyillä matkoilla. Useimmat vakuutusyhtiöt eivät myönnä vakuutuksia  yli 70-vuotiaille, ainakaan jatkuvina. Tiettyä matkaa (alle 3kk) varten vakuutus usein kuitenkin myönnetään myös yli 70-vuotiaille, tosin runsaalla lisämaksulla.

Matkavakuutuksen lisäksi muut Suomessa otetut vakuutukset voivat olla voimassa myös ulkomailla, jos vakuutusyhtiö katsoo ulkomailla sijaitsevan kiinteistön toimivan eräänlaisena ”kesämökkinä”. Mutta kaikki suomalaiset vakuutukset eivät suinkaan annan suojaa ulkomailla sijaitsevaan asuntoon asti. Kannattaa siis verrata ja lukea pientä pränttiä ja keskustella oman vakuutusyhtiönsä kanssa. 

Toinen erityisryhmä, ulkomailla vakituisesti asuvat suomalaiset, eivät voi ostaa suomalaisia vakuutuksia Suomessa olonsa tai kesämökkikautensa suojaksi. He ovat lähtökohtaisesti oman asuinmaansa vakuutuksien piirissä. Samat neuvot pätevät siis heihin, vaikka päinvastaisesti: verratkaa vakuutusyhtiöiden tarjoamia vakuutuksia myös ulkomailla oleskelun kannalta.

Näiden kahden ryhmän ongelmaksi voi tulla, että oma asuinmaan vakuutusyhtiöistä ei löydy sopivaa vakuutusta omalle pitkälle ulkomaanvierailulle tai Suomi-oleskelulle. Vaihtoehto on kansainvälinen vakuutusyhtiö. Kansainvälisiä vakuutuksia myöntäviä vakuutusyhtiöitä on lukuisia. Ne eivät ole sidottuja jossakin tietyssä maassa asumiseen, vaan ovat tarjolla kaikille.  Ja vaihtoehtoja vakuuttamistarpeelle on paljon; mihinkä summaan asti vakuutus korvaa, kuuluisivatko myös perheenjäsenet vakuutuksen piiriin, onko jotain erityisehtoja tiettyjen sairauksien hoitojen korvaamisiin yms.

EHIC kortti

Eurooppalainen sairaanhoitokortti

EU-kansalaisilla on vielä erityinen, yhteinen matkustusturva.  EU-maissa asuvilla on oikeus saada matkalle mukaan maksuton eurooppalainen sairaanhoitokortti (EHIC, European Health Insurance Card). Kortilla voi todistaa oikeutensa saada EU- ja ETA-maissa sekä Sveitsissä välitöntä sairaanhoitoa akuuteissa sairastumistilanteissa tai tapaturman sattuessa samoin kustannuksin kuin maassa pysyvästi asuvat. Myös pitkäaikaissairauksiin, raskauden aikaisiin komplikaatioihin ja synnytyksiin on oikeus saada hoitoa matkan aikana samoilla ehdoilla tilanteen niin vaatiessa. Hoidon hinta on sama kuin maassa pysyvästi asuvilla.

Eurooppalainen sairaanhoitokortti kelpaa julkisissa sairaaloissa ja terveysasemilla sekä myös sairausvakuutussopimuksen tehneiden yksityisten lääkäreiden ja sairaaloiden vastaanotoilla. Se ei kuitenkaan oikeuta matkakorvauksiin, jos henkilö joudutaan sairastumisen vuoksi kuljettamaan takaisin kotimaahan. Kortin saa sen maan terveysviranomaisilta, jossa vakituisesti asuu. Suomen tapauksessa kortin myöntää Kansaneläkeläitos, eli Kela.

Lue lisää:

Matkavakuutusneuvonta
Eurooppalainen sairaanhoitokortti
Ohjeita ulkomailla sairastuneille
Sairaanhoito ulkomailla

Kansainvälisiä vakuutusyhtiöitä ovat mm.
Allianz Worldwide Care
BUPA international
Expatcare heath international
IHI danmark
Aetna international
InterGlobal Insurance Services

Suomi-Seuran neuvontapalvelu neuvoo osoitteessa:  info@suomi-seura.fi

Tietoja Hanne Selin

Suomi-Seuran neuvontapäällikkö. Töissä Suomi-Seurassa vuodesta 1999 lähtien. Ulkosuomalaisena sitä ennen Ranskassa ja Arabiemiraateissa.
Kategoria(t): Matkustaminen ulkomailla, Ulkosuomalaisfaktaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s