Osuustoiminta oli vahva osa amerikansuomalaista identiteettiä. Kuvassa Into Osuuskauppa Fitchburgissa 1900-luvun alussa. Kuva: Siirtolaisuusinstituutti
Oletteko kuulleet vanhan ulkosuomalaissanonnan: ”Jos kaksi suomalaista muuttaa ulkomaille, he perustavat yhdistyksen. Jos kolme muuttaa, he perustavat kaksi.”
Suomalaiset ovat yhdistysihmisiä ja se näkyy ulkomailla toimivien ulkosuomalaisyhdistysten ja yhteisöjen kirjossa. Amerikan maalla yhdistysinto ilmeni suomalaisten vahvana työväenyhdistysperinteenä mutta myös muuna yhteiskunnallisena järjestäytymisenä. Tänään, YK:n kansainvälisenä osuustoiminnan päivänä, kerrataan vähän suomalaisten osuustoiminnan vaiheita Amerikan maalla.
Osuustoimintaliike ei suinkaan ollut Amerikassa tuntematon, kun suomalaiset siirtolaisjoukot alkoivat saapua maahan 1800-luvun loppupuolella. Päinvastoin: suomalaiset kiinnostuivat osuusaatteesta nopeasti muiden esimerkistä tultuaan Amerikkaan. He veivät aattetta myös Suomeen, josta tuli yksi osuustoiminnan johtavista maista. Osuustoiminta ei kuitenkaan koskaan menestynyt yhtä hyvin Amerikassa kuin Euroopassa, puhumattakaan Suomesta. Taloudellisestikin sen merkitys jäi Amerikassa pieneksi. Kuitenkin erityisesti suomalaiset tulivat tunnetuiksi siitä, että olivat innokkaita osuustoiminnan kannattajia ja liikkeiden perustajia. Näin suomalaisilla on ollut aivan erityinen merkitys Amerikan osuustoimintahistoriassa.
Amerikansuomalaisten vanhin osuustoimintayritys on luultavasti Calumetiin, Michiganiin vuonna 1878 perustettua palovakuutusyhtiö. Muita suomalaisten keskuudessa suosittuja osuustoiminnan varhaisia muotoja olivat sairaus- ja hautausavustuskassat ja ns. ”poikatalot”, joita perustettiin erityisesti isoille kaivospaikkakunnille. Oskari Tokoi kertoo ”Maanpakolaisen muistelmissaan” vuodelta 1949 kuinka amerikansuomalaiset työläiset eivät niinkään olleet kiinnostuneita osuustoiminnan aatteellisesta pohjasta vaan ”…heillä oli yksi yhteinen tarkoitus ja päämäärä: ansaita rahaa ja säästää sekä palata Suomeen perustamaan itselleen pysyvän kodin tai asumaan ennen perustamassaan kodissa, veloista ja huolista vapaina miehenä.” Osuustoiminta toimi siis köyhän käytännön apuna ja säästäväisyyden tukena.
1900-luvun alkuvuosina työläisten kasvava järjestäytymisaate ja monet työselkkaukset suurimmissa teollisuuskeskittymissä vaikuttivat myönteisesti osuuskauppatoiminnan aatteellisempaan kasvuun. Perustettiin osuuskauppoja ja osuusmeijereitä, mutta myös pankki-, julkaisu- ja leiritoimintaa. Osuustoimintaliikkeen piiriin mahtui amerikansuomalaisen koko elämänkaari, kehdosta hautaan, ja mahdollisti kokonainen amerikansuomalaisen maailma vieraassa maassa.
Osuustoiminnalla oli vankka kannatuksensa amerikansuomalaisten keskuudessa sekä oikealla että vasemmalla poliittisella laidalla. Mielenkiintoista kyllä, vaikka amerikansuomalainen osuustoiminta perimmiltään oli osa työväenliikettä, jotkut radikaalimmat työväenliikkeen johtajat kuitenkin pitivät osuustoimintaa epäilyttävänä. Heistä osuustoiminta ei puolustanut työväen intressejä koska se painotti säästeliäisyyttä ja oli luonteeltaan ”businessliike”. Näin kapitalistit suorastaan hyötyivät koska säästeliäälle työväelle ei tarvinnut maksaa lisää palkkaa.
Tuo alussa mainittu vanha sanonta suomalaisten yhteiselon vaikeudesta samassa järjestössä kävi toteen vuonna 1929. Kommunistinen työväenliike ja Komintern halusivat tehdä amerikansuomalaisesta osuustoimintaliikkeestä järjestön, joka tukisi kommunistien toimintaa Yhdysvalloissa. Vuonna 1917 perustetun osuustoiminnan keskusliikeen Keskusosakunnan sisällä puhkesi ankara taistelu oikeistolaisten ja kommunistien välille. Lehtien palstoilla käytiin kovaa sanasotaa mutta lopulta kommunistit kärsivät tappion ja joutuivat luovuttamaan valtaansa. Liiketaloudelliset periaatteet saivat vallan ja 1930-luvulla Keskusosakunta eli nopean kasvun aikaa. Osuustoiminta selvisikin suhteellisen hyvin 1930-luvun lamasta, koska suomalaiset olivat aatteellisesti sitoutuneita osuusliikkeeseen, joka aiemman taistelun jälkeen pystyi pysymään poissa ideologisista ristiriidoista. Keskusosakunta oli myös hyvin järjestäytynyt ja tehokas, ja se takasi jatkuvuuden vaikeinakin aikoina.
Pienet osuuskaupat ovat jaksaneet sinnitellä Amerikan suomalaisseuduilla pitkään. Kuva on otettu 1987 Ebenissä, Michiganissa. Kuva: Siirtolaisuusinstituutti
1930-luvulla osuustoimintaliike ”amerikkalaistui”. Suomalaisuutta tärkeämpänä pidettiin koko osuustoimintaatetta ja myös pragmaattista liiketaloudellista suhtautumista kaupankäyntiin. Osuustoimintaan tuli muitakin kuin suomalaisia jäseniä ja kieli vaihtui englanniksi. Toisen maailmansodan jälkeen amerikkalainen yhteiskunta, maatalous ja kuluttajakäyttäytyminen muuttuivat radikaalisesti. Osuusasuntoyhtiöihin muutti muita kuin suomenkielisiä ja pienet osuuskaupat jäivät kehityksen ja uusien supermarkettien jalkoihin. Suomalaisuus jäi myös taka-alalle, kun sukupolvet sulautuivat amerikkalaiseen väestöön.
Suomalaiset eivät olleet amerikkalaisen osuustoimintaliikkeen pioneerejä mutta merkittävä rooli heillä kuitenkin oli. Siitä kertoo se, että vielä vuonna 1973 Yhdysvalloissa oli 227 kuluttajaosuuskuntaa ja näistä joka viides kuului joko Minnesotan, Michiganin tai Wisconsinin suomalaisille.
Lähteet:
Reino Kero: Suomalaisina Pohjois-Amerikassa. Suomalaisen siirtolaisuuden historia 2. (1997) Siirtolaisuusinstituutti
Arvo Kostiainen: Poikataloista osuuskauppoihin. Siirtolaisten osuustoiminta. Suomen siirtolaisuuden historia (1983) Turun yliopiston historiallinen laitos
Lue lisää:
Central Cooperative Wholesale Records (1916-1969), Immigration History Research Center, University of Minnesota
Alku and Alku Toinen Finnish Co-ops
Co-ops at the Crossroads
Leena Isbom
Hanne Selin
Liisa Oinonen
Maarit Hyvärinen
Usp Sanelma Mäkelä
Usp Sini Castrén
Tina Nordqvist
Kotisi maailmalla 